Olen pannut merkille, että painon pentele ei putoa, vaikka on jo kuukausi kuntoiltu ja muutettu elämäntapoja. Ruokailutottumuksia itse asiassa kauemminkin. Harmitteluni päätteeksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos vielä jouluna lähden mielelläni liikkumaan ja syön säännöllisesti sekä jokseenkin terveellisesti, se riittää. Paino putoaa, jos putoaa. Terve tulevaisuushan minulla on tavoitteena eikä missikisat.
Jos olen antanut mielikuvan, että tämä kuntoremppa on yhtä hymyä ja myötätuulta, niin rehellisesti voin tunnustaa, että ei ole joka päivä.
Perjantaina jäin sohvan nurkkaan. Kadut näyttivät lumisateen jäljiltä sohjoisilta ja lunta satoi edelleen illalla, niin en tullut lähteneeksi. Lauantaiaamuna sain mikrossa tehtyä niin epäonnistuneen paksun puuron, että olisi voinut syödä haarukalla ja veitsellä. Siitäpä jäikin sitten puolet syömättä. Eikä ollut leipääkään, kun en ollut kaupassa käynyt. Eli ei ollut mikään huippuunsa viritetty viikonlopun aloitus.
Minua stressasi lisäksi ajatus siitä, että sunnuntaina pitää mennä yksin salille treeniohjelmani kanssa. Se oikeasti aiheuttaa minussa paniikinomaista tekosyiden keksimistarvetta ja jopa jonkin verran pahan olon tunteena ilmenevää kauhua. Ehkäpä siksi se paksu puurokaan ei maistunut.
Läksin lauantaina kuitenkin pitkälle kävelylenkille aurinkoiseen kevätsäähän, kun lumi suli jälleen kerran. Kävelylenkeissä ei ole mitään vastenmielistä. Päinvastoin, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta en juuri parempaa tekemistä keksi kuin kunnon kävelylenkki. Päivästä muotoutuikin varsin mukava, kun heti aamusta kipaisi liikkumaan.
Sunnuntaina jäi itsenäinen treeni tekemättä. Lähdin iltapäivällä työmatkalle junalla ja aamupäivän sössin siihen malliin, että tunnustettava on, että elämää oli eikä mennyt ihan kuin strömsössä. Rytmistä täytyy pitää jatkossa paremmin kiinni.
Huomenna alkaa uusi viikko ja antaa taas uudet mahdollisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti