maanantai 13. toukokuuta 2019

Onnistumisia, onko niitä?

Edellisessä tekstissäni otin katsauksen niihin asioihin, joissa on vielä kehitettävää. Nyt katsaus niihin, mistä on aiheellista taputtaa itseä olalle ja sanoa, että "Hienosti tehty!"

Onnistumiset

Onnistumisten listaaminen tuli mieleeni, kun käsi osui tiistaiaamuna käsilaukussa suklaapatukkaan, joka oli ostettu kolme päivää aikaisemmin enkä ollut löytänyt tarvetta syödä sitä. 
1. Onnistuminen: Olen onnistunut vieroittamaan itseäni merkittävästi suklaasta.

Olen  liikkunut vähintään 5 tuntia/viikko viimeisen viiden viikon ajan. Lihaskuntotreenistä pitäisi opetella nauttimaan yksin treenatessakin, mutta ohjatut treenit hien virratessa alkavat olla jo nautinto. Kävelylenkit yksinkin ovat sitä koko ajan olleet, kun lähtemisen vaivasta pääsee yli.
2. Olen tehnyt liikkumisesta osan vapaa-aikaani.

Syömisten kanssa en ole saavuttanut niin paljon onnistumisia, mutta pikkuhiljaa tiedän mitä ja milloin pitäisi syödä enkä pistä nälkävelkaisenakaan suuhun mitä sattuu.
3. Ruokarytmi alkaa muotoutua, vähintäänkin ajatuksen tasolla.
4. Ateriat koostuvat aikalailla oikeista asioista oikeassa suhteessa

Ystäväni laittoi viestin eräänä aamuna, että hän on minun esimerkistäni innostuneena käynyt joka aamu kävelyllä. Ihan mahtavaa! Olen niin iloinen ja ylpeä jokaisesta, joka lähtee kulkemaan tätä polkua minun kanssani. Voidaan tukea toinen toistamme. 
5. Olen saanut innostuksen tarttumaan. 

Kun yöt alkoivat alkukeväällä valostumaan, alkoi nukkuminen kärsiä ja heräilin pitkin yötä. Liikkuminen on saanut minut nukkumaan taas kuin pikku possu. 
6. Unen laatu on parantunut

Mitä sitä onkaan tullut tehtyä?

Nyt on vielä pakko kerrata viime viikon tapahtumat, kun olen viikosta erityisen ylpeä. 
Maanantaina työmatkalla
Tiistaina yhteistreeni, tällä kertaa ilman Miraa. Teimme saliohjelmat.
Keskiviikkona yin-joogaa Emman johdolla Oulun Hyvinvointistudiolla
Torstaina PT-treeni ihanan Susannan (Sipola) kanssa. Saliohjelma painoja lisäten. Hiki virtasi.
Perjantaina yksilötapaaminen Miran kanssa. Ensin leuanvetoharjoituksia ja sitten soutulaitteella pari 3 minuutin spurttia maksimisykkeisiin. Huh huh, kun hiki virtasikin. Ja tiesinpä muuten lauantaina ja sunnuntaina, missä minun rintalihakset sijaitsevat. 
Lauantaina n. 7 km kävelylenkki. Kiitos lenkkikaverilleni Marikalle reippaan tahdin pitämisestä. 

Minun täytyy kyllä näitä kaikkia nuoria naisia kiittää ja kehua. Emma valoi minun ajatuksiini perustukset terveellisestä syömisestä. Mira ja Susanna ovat voineet keskittyä kannustamaan treenissä. Kannustaahan Emmakin ja on tosi iloinen valmennuksestani. Syyskuuhun asti valmennukseeni kuuluvat nämä Miran yhteistreenit, joten pääasiassa minun lihaskunnon kasvattaminen tapahtuu Beauty Centerillä Miran ja muutaman kerran Sussunkin kannustamana. Kaikki nämä kolme naista ovat, taivaan kiitos, reippaasti kannustavia ilman turhaa lässytystä, mille minusta on tullut allerginen. Kai minä olen niin äijä. 

Ai niin, perjantaina asioin äitienpäivän alla treenikaverini Riikan ihanassa suklaatehtaassa ChocoSomniassa. En ostanut itselleni mitään, vaikka olisin kyllä halunnut. Onnistuminen sekin, mutta kyllä minä joku päivä palkitsen itseni jollakin Riikan suklaatehtaan tuotteella. On ne niin ihania ja vieläpä Oulussa käsintehtyjä.

Uusi viikko jälleen edessä. Nyt useamman matkapäivien haastamana. Katsotaan miten tytön käy. 

Täältä löydät meidän "Tehotyttöryhmän" esittelyn:
https://www.pohjois-suomenmessut.fi/aina-on-hyva-aika-aloittaa-tutustu-beauty-centerin-valmennuksen-osallistujiin/


#ikäeiratkaise #ainaonhyväaikaaloittaa  #eläjanauti #tykkääjatuhulaa

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Pikavoittoja ei tässä lajissa jaeta

Olen pannut merkille, että painon pentele ei putoa, vaikka on jo kuukausi kuntoiltu ja muutettu elämäntapoja. Ruokailutottumuksia itse asiassa kauemminkin. Harmitteluni päätteeksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos vielä jouluna lähden mielelläni liikkumaan ja syön säännöllisesti sekä jokseenkin terveellisesti, se riittää. Paino putoaa, jos putoaa. Terve tulevaisuushan minulla on tavoitteena eikä missikisat. 

Jos olen antanut mielikuvan, että tämä kuntoremppa on yhtä hymyä ja myötätuulta, niin rehellisesti voin tunnustaa, että ei ole joka päivä. 

Perjantaina jäin sohvan nurkkaan. Kadut näyttivät lumisateen jäljiltä sohjoisilta ja lunta satoi edelleen illalla, niin en tullut lähteneeksi. Lauantaiaamuna sain mikrossa tehtyä niin epäonnistuneen paksun puuron, että olisi voinut syödä haarukalla ja veitsellä. Siitäpä jäikin sitten puolet syömättä. Eikä ollut leipääkään, kun en ollut kaupassa käynyt. Eli ei ollut mikään huippuunsa viritetty viikonlopun aloitus. 

Minua stressasi lisäksi ajatus siitä, että sunnuntaina pitää mennä yksin salille treeniohjelmani kanssa. Se oikeasti aiheuttaa minussa paniikinomaista tekosyiden keksimistarvetta ja jopa jonkin verran  pahan olon tunteena ilmenevää kauhua. Ehkäpä siksi se paksu puurokaan ei maistunut. 

Läksin lauantaina kuitenkin pitkälle kävelylenkille aurinkoiseen kevätsäähän, kun lumi suli jälleen kerran. Kävelylenkeissä ei ole mitään vastenmielistä. Päinvastoin, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta en juuri parempaa tekemistä keksi kuin kunnon kävelylenkki. Päivästä muotoutuikin varsin mukava, kun heti aamusta kipaisi liikkumaan. 

Sunnuntaina jäi itsenäinen treeni tekemättä. Lähdin iltapäivällä työmatkalle junalla ja aamupäivän sössin siihen malliin, että tunnustettava on, että elämää oli eikä mennyt ihan kuin strömsössä. Rytmistä täytyy pitää jatkossa paremmin kiinni. 

Huomenna alkaa uusi viikko ja antaa taas uudet mahdollisuudet. 






perjantai 3. toukokuuta 2019

Entä jos jalkaprässissä pääsee pieru?

Kysymys on ihan aiheellinen, vaikka ei päässytkään, mutta oli se niin lähellä, että tuli mieleen onko jollakin joskus päässyt? Sen jälkeen kun olen roimasti lisännyt hedelmien, kasvisten ja vihannesten syöntiä, ei ne monetkin housut läpäisevät, terävät pirulaiset jää kuuroltakaan huomaamatta. Olisi siis ollut ihan hirveä tilanne, jos olisi päässyt. Siinä ei niin vain syytöntä esitettäisi kuten siskon tyttären Into-koira onnistuu tekemään. Nyt asiaan. Tässä mistään ilmavaivoista ollut tarkoitus (ainoastaan) kertoa. 

PT

Aloitin tämän viikon PT-Susannan määrätietoisessa huomassa. Susanna opiskelee liikunta-alan ammattilaiseksi ja on työharjoittelussa Beauty Centerillä. Vastustamaton tarjous 5x PT-tapaaminen -50% sai heti laskemaan paljonko säästän. Vitsi vitsi. Jos ihan rehellinen olen, sanoin Mirallekin, että olen viimeaikoina sijoittanut kohtuullisen paljon omaan hyvinvointiin, mutta on sitä tullut matkan varrella sijoitettua alkoholijuomiinkin. Kumpaankohan kannattaa. Ja samaan hengenvetoon totean tässä terassikelien lähetessä, että kuntokuurini ei tee minusta absolutistia. Taas asiaan. Onpa tämä nyt rönsyilevää. 

Maanantaina siis Susannan kuntosalitreeni. Oli kivaa. Paitsi se yksi hetki jalkaprässissä. Tämä minun PT on tosiaankin kannustava ja määrätietoisen oloinen nuori nainen. Susanna oli tehnyt minulle oman salitreenin, joka pitäisi käydä viikonloppuna yksin (apua!) tekemässä. Huomasin kuitenkin, että hymyssä suin tepastelin treenin jälkeen kotiin, joten olen edelleen sitä mieltä, että vaikka osin  ajatukset salitreenistä aiheuttaa edelleen henkisen allergiareaktion, salilla käytyäni olen energiaa täynnä. 

Uusi tapa viettää vappua

Tiistaina meillä oli tuttuun tapaan Miran vetämät yhteistreenit. Kuntosalia ja kehonpainoteeniä tarjolla ja kylläpä sitä taas törmäsi heikkoon lihaksistoonsa. Etenkin punnerruksissa. Pikkuisen jopa pakkasi pistämään vihaksi, että minä, joka olin penikkana oikea voimanpesä ja koko nuoruudenkin vielä harrastin tosi paljon hyötyliikuntaa, olen muuttunut n. kymmenessä vuodessa rasvaksi luiden ympärillä. Kai siellä jotain lihasten alkuja taikka jäänteitä on, jotka kipeytyvät treenien jälkeen, mutta kyllä ovat olemattomat. 

Tiistaihan oli vappuaatto ja Henna oli kuntosalilla, joten hei, peukku siitä! Kotona saunoin ja sain parikin elämääni ilahduttavaa puhelua, joten vappu sujahti vallan mukavissa merkeissä ja aamulla olo oli mitä mainioin. 

Ylikunnon riski ja kehonhuoltoa

Vappupäivänä sain kutsun ystäväni Anskun perheen vappubrunssille ja kävellenhän minä sinne tietysti menin, tihkusateesta huolimatta. 4,73 km suuntaansa, ihan mahtava kävelymatka. Olen Anskun luona piipahdellut aina silloin tällöin sunnuntaikahvilla ja täytyy sanoa, että on kyllä mukava kävelylenkki. Samalla pääsee nauttimaan hyvästä seurastakin. Illalla Polar ranteessani varoitteli ylikunnon riskistä. Aktiivisuus näytti 196% ja liikuntaa oli tullut 6 peräkkäisenä päivänä. Lepoakin tarvitaan, että kehitystä tapahtuu. Kiitos siitä. 

Torstai-iltana oli hieronta ja silloin ei saa treenata. Oli siis kehonhuoltopäivä. Taas pääsen kehumaan opiskelijaa. Johanna opiskelee hierojaksi ja pääsen nauttimaan (vaikka pohkeiden kohdalla ei voi puhua nautinnosta) Jossun käsissä  lihasteni alkujen tai jäänteiden pehmittämisestä. Ehkä 10 vuotta vierähtikin, että en käynyt hierojalla ollenkaan, joten on siinä pehmittämistä. 

Tänään on perjantai enkä taida malttaa koko viikkoa raportoida, kun tähänkin tuli jo näin paljon asiaa (rönsyilyä). Ehkäpä kerron tämän lumisateisen päivän ja illan seikkailuista seuraavassa julkaisussa. 

Huomaan muuten, että kun olen projektini ja blogini julkistanut, on kirjoitustyylini nyt rennompi. Itseni näköinen. Kai tässä blogissa on mahdollisuus jättää kommenttia? Jos löydät sellaisen, jätä ihmeessä kommenttisi pitääkö pierujutut jättää jatkossa kertomatta ja pitäytyä enempi asialinjalla. 

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Onko pääsiäisen jälkeistä elämää?

Valmentajamme Mira totesi jo ensimmäisessä tapaamisessamme, että ei ole repsahduksia, on vain elämää. Ja että pääasia on, kuinka nopeasti palaa oikealle uralle. Ihana Mira. <3

Pääsiäisenä oli elämää. Tuli syötyä hyvin. Tuli jopa juotuakin hyvin, eikä vain vettä eli tuli todellakin elettyä elämää. Kuntoilinkin, eli myös oikealla uralla hetkittäin oltua. Entäpä se pääsiäisen jälkeinen elämä?

Tiistaina tuli ensimmäistä kertaa stressi siitä, että piti vähän kuin kesken päivän pinkaista yhteistreeniin. Treeni on niin aikaisin iltapäivällä ja tuntuu, että klo 15 ei vielä voi laittaa työkoneen kantta kiinni. Olin pääsiäisen jäljiltä voimaton ja tekemättömistä töistä stressaantunut, mutta heti helpotti, kun vastassa Beauty Centerillä olivat Riikka ja Mira, jotka molemmat yhtä hymyä. Kirsillä oli työeste, joten treenasimme Riikan kanssa tällä kertaa kaksin. Mainion treenin Mira meille veti ja olo oli tunnin jälkeen niin voimaantunut ja loistava, että lähtöasetelmat huomioiden loppufiilis korosti yhteistreenin ja valmentajan voimaa. Haluan Miran kannustuksia tallenteeksi kotitreenejä varten. Haluan.

Treenistä virtaantuneena hankin samalla käynnillä kuukauden salikortin ja tein pt-sopimuksen yhteistreenille tueksi. Nyt alkaa sohvaperuna saamaan kyytiä seuraavat 4-5 viikkoa. Enhän minä edes ehdi kohta sinne sohvalle. Rupean vähitellen uskomaan itsekin, että hyvä tästä tulee. 

Salilta kipaisin suorinta tietä Oulun Hyvinvointistudiolle joogaan. Oli viimeinen joogakerta, mutta voin sanoa, että tykkäsin käydä. Syksyllä voisin hyvin jatkaa, kunhan sattuu eri päivälle kuin yhteistreeni. Tosin kahden treenin tiistai on ajankäytöllisesti tosi tehokas. 

Tällä viikolla oli kaksi työpäivää Helsingissä ja varsinaista treeniä ei tullut niinä päivinä tehtyä. Tuli kuitenkin juotua vettä ja syötyä kohtuullisen oikein, joten hyvä sekin. Ja sovittua ensimmäinen tapaaminen PT:n kanssa. PT-Susannan kanssa tapaamme het maanantaina. Odotan sitä innolla!

Susannalta toivon ohjelmaa, jolla rasvanpoltto tehostuu ja keho kiinteytyy. Tietysti vielä tiiviisti kytkettynä Miran valmennukseen niin, että tukee tätä elämänmittaista muutosmatkaani. Haluan myös tosiaankin päästä kuntosalikammostani, joten siinä on Susannalle tärkeä tavoite.

Kotitreenit jäi pääsiäisen jälkeisellä viikolla tekemättä, mutta kävin kyllä kävelyllä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, yhteensä n. 22 km, joten en ihan vain laiskotellut. 

Askel kerrallaan pitkäkin matka.

#ikäeiratkaise #ainaonhyväaikaaloittaa  #eläjanauti #tykkääjatuhulaa

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kyllä tästä jotain tulee

Pääsiäisviikko (vko 16):  
tiistaina yhteistreeni ja  jooga heti perään,
kiirastorstaina 8,5 km kävely, pitkäperjantaina kehonpainotreenistä osa ja 
sunnuntaina koko kehonpainotreeni.

Uskomatonta miten äkkiä jopa minun mieleni alkaa ajatella, että EN VOI jättää jotain treeniä väliin. Hartaasti toivon, että kohtuullisen pian se mieli toimii vieläpä niin, että EN mistään hinnasta HALUA jättää treeniä väliin. Saattaa olla turha toive ihan lähiviikkoina, mutta kunhan treenaan siitä huolimatta, ei haittaa. 

Lihasten kipeytyminen ei ole vuosiin kuulunut säännöllisenä olotilana elämääni ja jännä juttu, että nautin siitä, kun kyykkytreenin jälkeen tuskailen portaissa. Ja kyykkyjä tässä pitääkin urakalla treenata. Jalkojen lihakset on niin heikot, että hallelujaa!

Edelleenkin itsenäiset treenit on haaste. Niihin joudun patistamaan itseäni, mutta onneksi vaihe on kuitenkin jo, että EN VOI jättää välistäkään. Toistaiseksi on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että haluan liisiä, vähentää toistoja, jättää sarjoja väliin jne. On niin hiton vaikeaa piiskata itseään, kun tuntuu jo pahalta ja siltä, että kunto loppuu ja kuolen. Ratkaisuksi ajattelen siis toiset valmentajavetoiset treenit näille ensimmäisille viikoille. Vaan missä on peetee? 

Miran ystävällisellä avulla sellainen taitaa löytyä. Toiveeni on, että yhteistreenin ja pt-treenin myötävaikutuksella pääsen kuntosalin aiheuttamasta allergiasta. Allergiani ilmenee sen tyyppisiä levottomina jalkoina, että jalat yksinkertaisesti kieltäytyvät siirtämästä minua salille. Ei ole auttanut hiljainen sali, ei mikään. Ei kuljeta jalat tätä naista salille. Ja jos sinne olen erehtynyt, tunnen itseni todella uunoksi laitteiden ja liikkeiden kanssa. Nyt on siis aika koittaa siedätystä.  

On tämä kaikki tuonut paljon positiivista. Mietin, mitä laitan suuhuni. Silloinkin, kun sinne menee jotain "ei niin fiksua valintaa". Olen tehnyt aamusmoothiet valmiiksi jääkaappiin. Mietin ateriarytmiä ja aterioiden koostumusta sekä lautasmallia. Mietin millaisia rasvoja käytän, mitä leipää syön. Ja mikä parasta, tuohon alkaa tottumaan.

Edessä uusi viikko ja uudet kujeet. Tänään taas yhteistreeni.👍



#ikäeiratkaise #ainaonhyväaikaaloittaa  #eläjanauti #tykkääjatuhulaa

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Sohvaperunasta urheilijaihanteeksi

Kunnianhimoinen suunnitelma, sohvaperunasta urheilijaihanteeksi. Tästä alkaa matkani, welcome on board!

Onneksi urheilijaihanne on subjektiivinen käsite. Itseäni ajatellen se tarkoittaa, että olen urheilijaihanne, kun alan pitää liikkumisesta, löydän uusia tapoja liikkua ja tunnen itseni hyväkuntoiseksi ja terveeksi. Eikä siitäkään haittaa ole, jos rasva sulaa ja lihasmassa kasvaa. Onhan nuo ylimääräiset kilot jo tovin odottaneet persuksille potkua.

On kauheaa tunnustaa edes ääneen, saati raapustaa siitä mustaa valkoiselle (nyt laitan silmät kiinni), että minulla on painoa 17 kiloa enemmän kuin reilu 11 vuotta sitten, kun lopetin tupakoinnin. Tiedetään tiedetään! Tupakoinnin lopettaminen on varmasti enimmäkseen tekosyy ylipainolle eikä se noita kaikkia kiloja kerryttänytkään. Se yhdistettynä lähes kolmen vuoden kortisonikuuriin keuhkosairauden takia ja sen jälkeen tunnesyöppöys ja sohvaperunoituminen, sai jämähtämään nuo ylimääräiset kilot, joista yhtäkään en tule kaipaamaan, mistä vain eroon pääsen. Nyt siihen on tarjoutunut mieletön tuki.

Olen yksi kolmesta onnekkaasta, jotka pääsivät mukaan Beauty Centerin ja Tykkää & tuhulaa -messujen tarjoamaan valmennukseen. En hirveästi tykkää "julkisuudesta", mutta kun se nyt jokatapauksessa on osa tätä valmennusta, aion ottaa tästä kaiken irti. Ryhmäpaine yhdistettynä julkisuuspaineeseen saattaapi tuottaa tuloksia. 

Kunnon kohotus ja laihtuminen ovat olleet siis jo tovin aikaa tavoitteena, mutta kun valitettavasti satun olemaan niitä ihmisiä, jotka tuon tuosta aloittavat jonkin kuurin; liikuntakuurin, laihdutuskuurin, sokerilakon jne. ja jotka lopettavat sen muutaman viikon kuluttua milloin milläkin tekosyyllä. Pysyvää tapaa ei tunnu syntyvän kovin helposti. 

Ensimmäinen valmennushetki oli 2.4.2019 ja siitä alkoi 24 viikon yhteinen taipaleemme. Mira vaikuttaa mielettömän kivalta valmentajalta, samoin ryhmän toiset naiset ovat loistotyyppejä. Heistä lisää messujen ja heidän omissa julkaisuissa. Ehkä blogissakin jossain vaiheessa. Ikähaitari on kuitenkin laaja 24v, 36v ja minä 51v. Coachimme Mira on 29v.

Eka kerralla tutustuttiin ja mitattiin kehon koostumusta. Mira veti meille lopuksi toiminnallisen treenin ja voin sanoa, että kyllä karu todellisuus omasta lihaskunnosta paljastui. Hiki lensi ja kunto oli totaalisesti loppua. Onneksi samalle päivälle sattui joogatunti Oulun Hyvänolon studiolla, niin sai vähän huoltoa sekä keholle että mielelle. 

Oulun Hyvinvointistudion Emma on ollut äärimmäisen tärkeässä roolissa, että uskalsin lähteä tähän mukaan. Ei Emma minua mukaan patistanut, eihän hän edes vielä tiedä valmennuksestani, mutta Emma oli jo viikkojen ajan osannut ja ehtinyt vaikuttaa ajatuksiini oikeanlaisen ateriarytmin ja aterioiden sisällön suuntaan. Onneksi Miran ohjeet aterioiden koostamisesta ovat sulassa sovussa Emman ohjeiden kanssa. Ei synny minkäänlaista ristiriitaa. 

Hyvinvointi on ilmeisimminkin alkanut minua kiinnostaa toden teolla, kun hain myös Kiila-kuntoutukseen viime vuoden puolella. Odotukseni oli, että se on erittäin liikuntapainotteista, mutta eihän se olekaan. On enemmänkin kokonaisvaltaista ja ainakin Ikaalisissa oli melkoinen työryhmä kuntoutusryhmäämme ohjaamassa. Viikko alkoi niin, että epäilin olenko ollenkaan oikeassa paikassa, mutta kun aloin ottaa kaiken ilon irti liikuntamahdollisuuksista ja ohjaajiemme opeista, perjantaina fiilis oli jo suorastaan kiitollinen. Vaativa urheilukellonikin näytti parhaana päivänä 160% aktiivisuutta, kun aamu- ja iltakävelyn lisäksi kävin päiväuinnilla. Seuraavalla jaksolla on luvassa melontaakin. Se on ajatuksenakin houkutteleva. 

Miran valmennuksen ohjelmassa on ollut ruokapäiväkirjan tuottaminen Miralle (ja itselle), liikuntapäiväkirjan tuottaminen eniten itselle ja mitattavien tavoitteiden asettaminen. Saattaapi olla, että jokunen miinuskilo on tavoitteena. Viikoittain tapaamme ryhmänä ja väliaikoina liikumme itsenäisesti tehdyn suunnitelman mukaan.

Minä tarvitsen tätä blogia, että pysyn kurissa ja nuhteessa. Toimii minulle päiväkirjana. Tänne tunnustan sen mitä elämässä sattuu ja tapahtuu, mikä ehkä saa poikkeamaan tältä hyvinvoivan Hennan polulta. Blogin avulla oikealle polulle palaaminen on varmastikin nopeampaa. Tätä saa muutkin lukea, mutta ei ole pakko. On eniten itseäni varten. 

Olen viime aikoina miettinyt erilaisia riippuvuuksia. Vanha totuushan on, että riippuvuus pitää ensin tunnustaa ja sitten vasta siitä on mahdollisuus irrottautua. Tunnustan, että olen suklaaseen koukussa ja valitettavan paljon myös sipsuihin ja dippiin. Aika mahtavat rasva- ja sokerimäärät siis sitä kautta. Toinen riippuvuuteni on kännykkä. Se onkin jo vaikeampi tunnustaa, mutta senkin käyttöä olen kai onnistunut vähentämään, kun 
unohdin jo kerran koko puhelimen kotiin töihin lähtiessä. Näihin riippuvuuksiin haen kohtuutta. Kohtuukäyttäjä on mielestäni se, joka voi tuskatta olla viikon-pari ilman riippuvuutta aiheuttavaa houkutusta. Täysin ilman puhelinta ei nykyelämässä pärjää, mutta viikon some-lakkoja voisin alkaa pitää. 

Nyt kehonpainotreeniohjelma tuijottaa syyttävästi  vierestäni sohvasta. Kai sillä vain harmittaa, että ei saanut vilttiä päälleen, kun olen sen itselleni ominut. Jaa-a, ei auta, persus ylös sohvasta ja rasvaa polttamaan!

#ikäeiratkaise #ainaonhyväaikaaloittaa  #eläjanauti #tykkääjatuhulaa